torstai 10. syyskuuta 2015

Suhdannepolitiikka ja vaalivuodet




Taloushistoria tietää hallitusten ajoittaneen valtion menojen lisäykset erityisesti eduskuntavaalivuosille ja vyönkiristykset muille vuosille. Tällä hetkellä Suomi keskustelee siitä, ajoitetaanko menoleikkauksia oikein. Voisimme kuitenkin kysyä, yritetäänkö sitä edes? Valtiovarainministeriön laatimassa Julkisen talouden suunnitelmassa julkisyhteisöjen menojen suunnitellaan kehittyvän prosentteina bruttokansantuotteesta näin:

2013: 57,8
2014: 58,6 - kasvu +1,4%
2015: 59,1 - kasvu +0,9%
2016: 58,7 - kasvu -0,7%
2017: 58,3 - kasvu -0,7%
2018: 58,0 - kasvu -0,5%
2019: 57,9 - kasvu -0,2%

Kataisen-Stubbin hallitus velkaantui, mutta ei ajoittanut suhdannepolitiikkaa täysin vaalisyklin mukaisesti. Sipilän hallitus leikkaa kunnianhimoisesti menoja, mutta leikkausten sijoittelu vaalikauden kaikille muille vuosille kuin vaalivuodelle näyttäisi noudattavan vanhaa kaavaa.

Hyvää suhdannepolitiikkaa ei ole tapana edes yrittää, eikä yritetä nytkään.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Skenaario Baltiassa

Puolueiden puheenjohtajilta kysyttiin tänään, mitä tapahtuu, jos Venäjä tekee Baltiassa saman, minkä se teki Krimillä. Vastauksissa oli paljon asiaa, mutta jotain oleellista jäi puuttumaan.

Minä vastaan, että ykkösasiana NATO auttaa pitämään Baltian ja Venäjän väliset rajat. Seuraavaksi otetaan kiinni rajan väärällä puolella liikkuvat venäläisjoukot. Suomelta ei ole kohtuullista odottaa mitään massiivista apua tuossa tilanteessa, olimmepa NATO:ssa tai emme.

Suomella on tuhat kilometriä EU:n ja Venäjän rajaa sekä mahdollisesti NATO:n ja Venäjän rajaa. Sen rajan uskottava pitäminen on tuossa kriisitilanteessa oleellinen osa EU:n tai NATOn yhteistä tehtävää. EU tai NATO ei saa olla sokea tälle, eikä tule olemaan.

Tämän skenaarion läpikäyminen on ollut itselleni merkittävä askel, kun minusta on hitaasti tullut NATO-jäsenyyden kannattaja.

torstai 12. helmikuuta 2015

Vaali-ihminen ja Helsingin top 5



Luottamus on vahvistunut entisestään ja valinta on tehty, ääneni menee näissä vaaleissa Maria Ohisalolle. Hyvinvoivat ihmiset tarvitsevat kestävää ympäristöä ja kestävä ympäristö hyvinvoivia ihmisiä. Se on vaikea muna-kana-ongelma, jota lähestyn tällä kertaa äänestämällä vahvaa sosiaalipoliitikkoa, köyhyyden tutkijaa. Diplomaattista vuorovaikuttajaa, josta löytyy myös vähän tulisempi ilmaisu. Marian voitto tarkoittaa minulle, että puolueellani on kirkas tulevaisuus ja se on varmoissa käsissä.



Ääniä minulla on nykyisessä systeemissä ikäväkseni vain yksi, mutta onneksi kampanjaa voi tehdä monelle. Otso Kivekäs on valintasi, kun haluat eduskuntaan it-teollisuuden, sähköisten kansalaisoikeuksien ja kaupunkirakentamisen osaajan. Montako sataatuhatta asuntoa raideyhteyksineen tarvitaan? Otso on todella näin isojen haasteiden mittainen ja todistaa sen saamalla jo kaupunginvaltuustossa asioita aikaan. Kaupunginvaltuustolla ei kuitenkaan ole ihan riittävää valtaa ratkoa asumisen ja liikenteen koko pakettia - tarvitset Otson myös eduskuntaan.



Ozan Yanar on kipeästi kaipaamamme talous- ja työllisyysehdokas. Hän on tutkinut taloutta ja työelämää SAK:ssa ja Palkansaajien tutkimuslaitoksessa sekä aloitti juuri Vihreiden Nuorten puheenjohtajana. Ihmistä ei saisi ajatella liiaksi syntyperänsä edustajana, mutta on vähän niinkin, että useammalle kuin yhdelle kuppikunnalle tekee hyvää nähdä turkkilaissyntyisen miehen nousevan politiikkaan ja puolustavan naisten ja homojen asemaa. Asia, joka on saanut vähemmän huomiota, mutta on tehnyt minuun suuren vaikutuksen, on, että tämän kaiken keskellä on vaatinut melkoista analysointikykyä ja asennetta yrittää ymmärtää ajankohtaisia Itä-Euroopan ja Lähi-idän tilanteita muutenkin kuin vanhojen, lukkoonlyötyjen näkökulmien kautta. Asioita, jotka heijastuvat myös Suomeen. Ozanin blogi on aika ottaa seurantaan, ellei ole jo. Tämä on myös se kampanjatiimi, joka antaa jäsenelleen eniten sekä sisältö- että fiilistasolla ja osaa ottaa sinunkin kykysi parhaiten käyttöön.



Outi Alanko-Kahiluoto on kerryttänyt aikaansaannoksia eduskunnassa, ja suorissa tv-lähetyksissä on vastailtu vaikeimpiin mahdollisiin kysymyksiin. Outi on salmiakkia. On hän toki muutakin, esimerkiksi inhimillisen hädän tulkki, mutta erityinen spesialiteetti on, että hän on salmiakkia. Hän on vaikkapa se puolueen ääni, joka latailee siellä tv:ssä yhteistyön ehtoja tynkähallitukselle rakentavasti, mutta ihan armottomasti. Tv auki ja nauti. Vaalimatematiikasta kiinnostuneilla on erityisen hyvä syy äänestää Outia, koska läpimeno on hyvin realistista, muttei liian satavarmaa.



Hannu Oskala on valmis eduskuntaan päätellen esimerkiksi siitä tarmosta ja laadukkaasta jäljestä, millä hän blogaa kaikki kaupunginhallituksen asiat. Rohkea, asiantunteva ja argumentoiva. Isoin syy äänestää Hannua saattaa jollekulle olla Nato. Hannu on puolustusliittoon kallellaan, puolue taas toistaiseksi siitä poispäin. Ehkä joskus tulevaisuudessa? Kansanäänestyksen kautta tämä puolue sinne suunnistaa, jos mitenkään. Se on vaalilupaus, joka kestää vertailun.



Sananen naapurivaalipiiristä. Uudellamaalla kannattaa äänestää Jarno Lappalaista, jos on sitä mieltä, että tarvitsemme irtioton sekä vanhentuneesta energiajärjestelmästä että vanhentuneesta etupihan geopolitiikasta. Saisiko olla kansanäänestys Nato-jäsenyydestä 2016? Jarno on Vihreiden Nuorten kärkiehdokas isossa piirissä, jossa tapahtuu aina yllättäviä asioita.

Vaalipäivä 19.4., kotimaan ennakkoäänestys 8.-14.4., ja henkkarithan riittää. Lopuksi vielä huono vitsi!


maanantai 19. toukokuuta 2014

Mistä ehdokas? Vaali-ihminen auttaa!


Tiesin heti ääneni menevän Otso Kivekkäälle, kun hänen ehdokkuutensa julkistettiin marraskuussa. Fillaroivalta ohjelmistoarkkitehdilta saa valistuneen vastauksen mihin tahansa maailman kysymykseen: poliittinen, tekninen ja taloudellinen yleissivistys yhdistyy sujuvaan ulosantiin. Lisäksi olen nähnyt Otson työtä Helsingin kunnallispolitiikassa tarpeeksi läheltä tietääkseni, että tuloksia syntyy, ja että asenne on oikea yhdistelmä ärhäkkyyttä ja diplomaattisuutta. Asiat kovina ja terävinä, arvopohja pehmeänä ja punavihreänä. Luottamus ei voisi olla vahvempi. Avoin ja vapaa internet, metrolla Tallinnaan, yöjunalla Berliiniin.



Mutta miksi tyytyä yhteen? Teen vaalitalkoita myös Ozan Yanarille, Outi Alanko-Kahiluodolle ja Maria Ohisalolle.

Ozanin kanssa huomaan olevani eniten samaa mieltä maailman asioista. Talous ja työllisyys ovat päällimmäisenä mielessä, kun puhumme EU:sta. Nuorella, turkkilaistaustaisella taloustieteilijällä sattuu olemaan myös ehdokaslistan parhaat ihmistaidot, mistä vakuuttavimpana osoituksena hänen upea kampanjatiiminsä, jossa jollakin ihmeen kuviolla yhdistyy ylivertainen organisointi ja hauska, mukaansatempaava meininki. Politiikka on ihmisten kanssa tekemistä, ja sen Ozan kaiken muun ohella osaa. Inhimillistä talouspolitiikkaa.

Outi on sosiaalipolitiikan rautarouva. Kiviniemen sinivihreän hallituksen lähestyessä loppuaan jouduin eräässä yllättävässä tilanteessa kertomaan epäilijöille, ovatko Vihreät saaneet kyseisessä hallituksessa jotain aikaankin. Vastaukseni oli tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaaliturva ja Outi Alanko-Kahiluoto sen kummina. Pian olikin sitten aika äänestää Outia niin kansanedustajaksi kuin puolueen puheenjohtajaksi ja äänestän varmasti jonakin päivänä uudestaan. Viimeistään Brysselin komennuksensa jälkeen Outi on valmis. Perinteinen vasemmisto ei aio tapella toimivia ja joustavia ratkaisuja kaikkiin niihin yllättäviin paikkoihin, joissa tämä hyvinvointiyhteiskunta jatkuvasti rakoilee, me aiomme. Ettei ketään jätettäisi.

En tiedä miten pian se tapahtuu, mutta ennemmin tai myöhemmin Ohisalo ajaa kaikista ohi. Näemme Marian jossain arvaamattoman korkeassa tehtävässä korjaamassa maailmaa heikoimpien ehdoilla, avoimesti, demokraattisesti, harkiten, perehtyen, keskustellen ja virheettömän tyylikkäästi. Eikö olekin jo melkein ärsyttävää? Maria Ohisalo on 29-vuotias valmis poliitikko, Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsen, köyhyyden tutkija ja luotsaa puolueen vaikutusvaltaista nuorisojärjestöä. Kaikki pelaa.



Oras Tynkkynen lienee mainittava, jotta O:lla alkavien ehdokkaiden lista täydentyisi, jotta ilmastonmuutoksen torjunta tulisi täysipainoisesti esille, ja jotta todennäköisten läpimenijöiden pelaajille olisi karkkia. Mikäli Oras nousee europarlamenttiin, minun on tällaisen pienen kasviksen verran helpompi ylläpitää uskoani tämän ihmiskunnan ilmastoprojektiin. En ole varma, esittääkö tämä kuva Orasta. Tarkkanäköisyyteni rajoittuu toistaiseksi helsinkiläisiin asioihin ja ihmisiin. Niin tai näin, Eurooppa ilmastonsuojelun johtoon!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Puolue saa olla Nato-neutraali

Vihreiden periaateohjelma ei ota kantaa Nato-jäsenyyteen eikä muuhunkaan sotilaalliseen liittoutumiseen. Kesäkuussa puoluekokoussalissa tai puoluekokouksen työryhmässä tulee varmasti äänestys poliittisen ohjelman linjauksesta tässä asiassa, tapahtuipa ohjelmaprosessin välivaiheissa mitä tahansa.

Näkisin, että valinta tullaan tekemään kielteisen ja neutraalin Nato-linjan välillä. Myönteisestä linjasta voi keskustella, mutta se ei voi voittaa. Neutraalin linjan ei tarvitse olla tyhjiö, vaan se voisi olla, että sotilaallinen liittoutuminen on mahdollista ainoastaan kansanäänestyksen kautta.

Kysymys ei ole Ukrainan ja Venäjän tilanteen yksityiskohdista, vaan siitä, pitääkö kielteinen Nato-kanta lukita eduskuntavaalilupauksena useaksi vuodeksi. Päätös voi olla puoluekokouksen tärkein.

Tähän väliin palanen historiaa vuodelta 1991.

"Pari päivää ennen eduskuntavaaleja puoluejohtajat joutuivat Yleisradion suorassa televisiolähetyksessä valitsemaan puolensa. Pitkän keskustelun päätteeksi johtajilta kysyttiin: Kannatatteko, että Suomi anoo EY-jäsenyyttä seuraavan neljän vuoden aikana? SDP:n Pertti Paasio, keskustan Esko Aho ja vasemmistoliiton Claes Andersson äänestivät ei. Tyhjää painoivat kokoomuksen Ilkka Suominen ja vihreiden Heidi Hautala. Jäsenyyden puolella oli ruotsalaisen kansanpuolueen Ole Norrback." (Unto Hämäläinen: Lännettymisen lyhyt historia)

Jo ennen kansanäänestystä SDP ja Keskusta kääntyivät eistä kyllään, Vasemmistoliitto eistä neutraaliin, Kokoomus neutraalista kyllään, Vihreillä oli vielä kansanäänestyksen aikanakin neutraali linja ja RKP:llä kyllä. Ei ole häpeä olla puolueena neutraali asiassa, joka vaatii kansanäänestyksen.


Mitä mieltä minä sitten pohjimmiltani olen? En todellakaan tiedä. Jos Nato-kansanäänestys olisi nyt, saattaisin kallistua kumpaan suuntaan tahansa. Siksi en ainakaan lukitsisi puolueelle kantaa vuoteen 2019 asti.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Idea pureskeltavaksi

Poikkeuksellisen kapeita tornitaloja arvokkaisiin luonnon- tai kulttuurimaisemiin? Aloin jotenkin spekuloida tällaista vaihtoehtoa. Teknisesti ja taloudellisesti esimerkiksi 10 metriä leveä, 12 kerrosta korkea tornitalo on tehtävissä. Jäljelle jää mielenkiintoisia estetiikka- ja elämäntapakysymyksiä. Nyt ei puhuta kovin tiiviistä kaupungista eikä myöskään autolähiöstä. Tornitalojen ja arvomaiseman yhdistelmä vaatii ehkä radikaalia vähäautoisuutta, ja keskustaan on ehkä puolen tunnin ratikkamatka.

Plussia:
+ Yhdistää asuntorakentamisen ja arvokkaan maiseman, mikäli enemmistö osaa arvostaa tällaista estetiikkaa. Sekä lähi- että kaukomaisemassa kapeat tornit saattavat miellyttää yllättävän monia.
+ Maksimaalinen määrä merinäköaloja ja muita arvostettuja näköaloja asunnoista ja huoneista. Houkuttelee myös maksukykyisiä asukkaita.
+ Täysin uudenlainen ympäristö.
+ Vähäautoisen alueen suorimmat yhteydet voivat olla suhteellisen halpoja ja meluvapaita, teräsristikkoisia ratikkasiltoja, mikä voi avata uusia mahdollisuuksia saarissa ja niemissä. Lyhyen sillan fysiikka ja ekonomia on eri kuin pitkän.
+ Tornitalojen kanssa voi sopia yhteen monorail-tyyppinen ratikkarata. Se maksaa siedettävät 10 M€/km ja on yleinen maailmalla. Se voi tasoittaa matkantekoa siltojen ja kallioiden välillä, säilyttäen samalla maastonmuotoja.
+ Mutkikkaassa kalliomaastossa talojen pistemäisyys voi olla etu.
+ Potentiaali esim. 20 000 asukasta 20 kilometrin pituisessa nauhassa, joka ei tuki näköaloja minkäänsuuntaisella akselilla. Muussa tapauksessa moninkertaisesti isompi potentiaali.

Miinuksia:
- Suhteellisen kallista rakentamista.
- Mahdollisesti heikot liikenneyhteydet.
- Ei kantakaupungin tasoisia urbaaneja palveluja.
- Vahvuudet ja heikkoudet osittain samoja kuin nykyisissä lähiöissä, joita on jo runsaasti.
- Poliittisesti vaikeaa.

Haluaisitko asua tällaisessa paikassa? Entä retkeillä siellä? Entä nähdä sellaisen taivaanrannassa? Minä haluaisin.


(Kirjoitus ei edusta Itä-Helsingin Vihreät ry:n kantaa.)

perjantai 3. tammikuuta 2014

Oppivuosi asuntotuotantotoimikunnassa

Asuntotuotantotoimikunnassa suurelle yleisölle kiinnostavinta ei ole niinkään toimikunnan varsinaisten päätösten virta, vaan keskustelut, joissa monivärinen luottamuselin ja korkeimmat virkamiehet vaihtavat ajatuksiaan vähän isommista linjoista tässä vaikeasti hahmottuvassa, mutta niin kovin tärkeässä aihekokonaisuudessa.

Olemme keskustelleet paljon kilpailuttamisesta, läpinäkyvyydestä, asuntojen koosta, esteettömyydestä, energiatehokkuudesta sekä yllättävistä lisäkustannuksista. Meitä on kaksi vihreää, kaksi kokoomuslaista ja yksi demari, mutta en koe keskustelujamme juuri lainkaan puoluepoliittisiksi. Opimme jatkuvasti uutta, ja asiat ovat niin yksityiskohtaisia, ettei puolueilla ole niihin valmiita kantoja.

Kaupunki on rakennusliikkeille haastava asiakas. Laatuvaatimukset ovat kovat, ja monessa kohteessa pitää tehdä jotain täysin uudella tavalla. Tämä ei ole omiaan ruokkimaan maksimaalista kilpailua. Rakennusliikkeellä pitää myös olla liikevaihtoa ja vakavaraisuutta, mikä voi kuulostaa pahalta, mutta syksyllä saimme hirveän esimerkin siitä, mitä tapahtuu, kun firma menee konkurssiin ja työmaat ovat kesken. Quattrorakennusta ei enää ole, ja kaikesta piti ottaa koppi tulipaloaikataululla. Joka päivä oli entistä vähemmän avainhenkilöitä vastaamassa puhelimiinsa. Edelleen tekisi mieli jotenkin lieventää kriteerejä, jotta olisi enemmän elintilaa uusille tulokkaille, mutta olen entistä tietoisempi riskeistä.

Toimikunnan rooli talojen luonnospiirustusten hyväksyjänä on erikoinen. Olisi toki asioita, joita voisimme ajatella muuttavamme, mutta mielestäni ainakaan esteettisen puolen sorkkiminen tässä vaiheessa ei kuulu minulle, vaikka minulla on siitä toki usein mielipide. Olen pettynyt Kruunuvuorenrannan ilmeen peruslähtökohtiin. Hopealaaksoon paraatipaikalle on haluttu arkkitehtikilpailu, mutta arkkitehtikilpailulta on lopulta haluttu "konstailematonta" "kaupunkitalomuuria". Vivahteita löytyy, mutta maallikon silmään julkisivu on tappavan tylsä. Jos tehdään tylsää, eikö tehtäisi kerrankin halvalla? Oli miten oli, me emme tuomaroineet kilpailua, voimme lähinnä hyväksyä tämän estetiikan.


Hopealaakson voittaja. Voisiko arkkitehtikilpailun arvostelupöytäkirjan kehumaa "konstailematonta" "kaupunkitalomuuria" tehdä myös halvalla ja nopeasti?

Luonnospiirustuksissa on myös ominaisuuksia, jotka heijastavat tilaajatahon tahtoa, joka voi olla kaupungin vuokra-asuntoyhtiö Heka Oy tai asumisoikeusyhtiö Haso Oy. Molempien hallituksissa istuu korkeita virkahenkilöitä, joilla jo muutenkin on vaikutusvaltaa enemmän kuin riittävästi. Vihreissä toivotaan laajasti, että tulevaisuudessa nämäkin hallitukset täytetään tavallisilla kuolevaisilla luottamushenkilöillä. En ole vieläkään onnistunut läpivalaisemaan kovin hyvin sitä prosessia ja niitä perusteita, joilla vuokra- ja asumisoikeusasuntojen koosta päätetään. Keskustelu jatkuu.

En kuitenkaan ole kovin tyytymätön uusien vuokra-asuntojen kokojakaumaan: niiden keskikoko on 65 m2 ja kappalemäärästä noin 30 % yksiöitä, pinta-alasta toki paljon pienempi osuus. Uusista omistusasunnoista vain 6 % on yksiöitä, niiden uusi kokosääntö tulee näkymään viiveellä. Huoleni yksiöiden riittävyydestä säilyy.


Asuntotyyppien asukasmääriä Helsingissä. Jopa 5 huoneen asunnoista yli 45 % on 1 - 2 hengen käytössä. Näyttäisi siltä, että perheasuntoja on ostettavissa perheiden ja yhteisöjen käyttöön, kun kotitalouksien koot pienenevät, ja rakentamisessa voidaan painottaa sellaisia asuntoja, joita kaupungista puuttuu ihan fyysisesti. Kuvan lähde: Tilastokeskus.

Pahoittelen pitkää taukoa blogaamisessa. Usein on tuntunut tehokkaammalta osallistua käynnissä oleviin keskusteluihin Facebookissa ja livetilaisuuksissa. Pää on melko täynnä vastauksia kaupunkilaisia askarruttaviin kysymyksiin, ja juuri siksi ei ole pakko tehdä varsinaisia keskustelunavauksia kovin usein. Jos haluat tätä karkkia useammin, osoita se kommentoimalla tai jakamalla!